top of page

Hupsista, hieman vierähtänyt

  • miiawitting
  • 3.3.
  • 2 min käytetty lukemiseen

En ole hetkeen käynyt täällä, omilla sivuilla ja hieman hävettää huomata että oikeasti muutama vuosi on edellisestä postista vierähtänyt.

Useampi vuosi on nyt menty sellaisella, päivä kerralla taktiikalla, viikosta toiseen. Omassa henkilökohtaisessa maailmassa tapahtui 7-vuotta nuoremman pikkuveljen menetys 2022 vuonna, ja pitkän aikaa on ollut mieli maassa, samaan aikaan oli pari muutakin oman elämän raskaita hetkiä ja siinä on samassa yrittänyt hoitaa luottamustoimea vastuullisesti, niin ei ole sitten tänne tullut kirjoiteltua.


Nyt on taas uudet vaalit kulman takana. Itse jättäydyin pois aluevaaleista, koska tunnistan rajani ja olen todella pettynyt hyvinvointialueen johtoon ja toimintaan. Toivon että sinne tuleva uusi valtuusto saa napakkuutta, ja myös että hallituksen puheenjohtajalle määriteltäisiin jonkinlainen raportointi velvollisuus. Itse tein hyvinvointialueen johtajaa Harri Hagmania kohtaan epäluottamuslauseen, minut ohjattiin lähettämään se hallituksen puheenjohtajalle ja sitten "se lakaistiin" maton alle. Tässä operaatiossa minuun otettiin yhteyttä työntekijä puolelta ja kerrottiin 2023 vuonna olleesta huolenilmaisusta. Siinä oli tuotu työntekijöiden puolelta esiin epäkohtia johtamisessa, ja hallituksen puheenjohtaja oli tulkinnut asian "muutosvastarintana", sain nähtäväkseni tämän asiallisen huolenilmaisun, jossa olevat asiat olivat ajankohtaisia vielä nyt. Asia lakaistiin myös silloin pienen ryhmän toimesta "maton alle", eikä esimerkiksi meillä valtuutetuilla ollut mitään tietoa tapahtumasta. - Tälläinen toiminta ei lisää luottamusta hyvinvointialueen hallituksen tai puheenjohtajien toimiin, enkä henkilökohtaisesti hyväksy tuollaista käsittelyä. Mutta kyten yleensä, jäät asioiden kanssa yksin ja moni muu hyväksyy - kunhan ei tule harmia itselle.

Hyvinvointialue tarvitsee vahvaa johtramista, johtajan on myös tunnettava alue jota johtaa, ja nyt meidät on monesti päästy yllättämään. mm. Ratamon päivystyksen säilyttäminen oli yksi esimerkki. Asia oli tiedossa jo hyvissä ajoin, reakointikyky ei vaan ollut kunnossa hyvinvointialueella.


Aluevaaleista pois jäänti harmittaa hieman, ehdin kahdekasn vuoden aikana saamaan hyvän perustan luottamustehtäville siellä, Kymsoten ja Carean aikana, tarkastuslautakunnasta hallitukseen , ja tiedän että tuo maailma vaatii paljon perehtymistä, mutta politiikassa se ei välttämättä ole mikään tae että saat sellaisia paikkoja joissa osaamistasi hyödynnetään.


Tällä hetkellä haasteita on jokaisella sektorilla, kulukuria täytyisi noudattaa ja saada toimialat niin kunta- kuin hyvinvointialueen puolella miettimään taloutta tarkasti. Kunnalle tulee haasteita vielä sote-kiinteistöistä ja yhtiöittämisvelvollisuus astuu voimaan. Monia haasteita on samaan aikaan, mutta uskon että näistä selvitään!


jännittävää vaalikevättä, yritän olla täällä aktiivisempi


Pyhäjärvi Jaala
Pyhäjärvi Jaala

 
 
 

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page